torstai 3. tammikuuta 2013

Lisää joululahjoille neulottua

Sami ei ole ainoa lämmikettä ja suojaa kaipaava joululahja. Koko perheen yhteinen täppäri on ollut lähes tauotta jonkun käsissä joulusta saakka (miten koukuttavia voivatkaan hassut pelit olla!?!?). Jos sen haluaa napata reissuun mukaan, on se kuitenkin suojattava laukussa kolhuilta ja naarmuuntumiselta. Jämäkerä seiskaveikkaa ja virkkuukoukku toivat ensiavun. Yläreunaan kiinnitin vielä jousihakasen, jolla pussukan voi kiinnittää kassin reunaan, jottei se valuisi ihan pohjimmaiseksi.

Sain pukilta myös uuden kameran, ja olenkin selannut niin Etsyä kuin Pinterestiä etsiessäni sille sopivia asusteita. Haussa on kameralaukku tai suojapussukka käsilaukkuun, ja kameran hihnan päällystäminen jollain kivanvärisellä langalla tai kankaalla on myös idealistalla...

Pukin tuomille legoukoille en ihan ensimmäisenä ajatellut neuloa mitään. Lego Cityn minifiguret pääsivät yökylään Friendsien luo.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Mummittelua

Joulupukki toi perheen pikkuäidille uuden vauvan. Korvatunturilla oli Samille puettu vain body ja trikoomyssy. Eihän niillä oikein tarkene, joten mummia pyydettiin apuun.

Onneksi mummin sukkalankalaatikosta löytyi myös poikavärisiä jämälankoja, joten Sami sai housut, takin, lapaset, pipon ja kaulaliinan. Isosiskoilta perityt vaaleanpunaiset fleecetöppöset kuulemma käyvät ihan hyvin.