Kokousneule valitaan järjestävän tahon graafisen linjan mukaan

Kävin viikonloppuna reissussa. Menomatkalla junassa karkotin arkiset ajatukset keskittymällä äänikirjan kuunteluun ja kirjoneuleeseen. Tällä yhdistelmällä ei tilaa omille ajatuksille enää ole, mikä on välillä hyvin terveellistä.

Jatkoin neuletta seuraavana päivänä Crohn ja Colitis ry:n syyspäivillä lääkäriluennon ajan. Neulomukseni noudatti ihan sattumalta (tai sitten ei...) täydellisesti yhdistyksen graafista linjaa, jossa vihreä on pääväri ja keltaista käytetään huomiovärinä tehostusta vaativissa tilanteissa, kuten messuilla ja julisteissa.

Valkoista pitsiä

Kuten kuvista näkyy, nyt esittelen vähän varhaisempaa tuotantoa.

Äitienpäivänä aloitin lahjakirjasta sukat, joiden kärjet sain silmukoitua kiinni vasta syksyllä. Pitäisi opetella joku luovempikin tapa poseerata sukkakuvissa, mutta tässä asennossa näkyy kaikki oleellinen.

Hedera-ohjehan on saatavana myös ilmaiseksi Knittystä, mutta jostain syystä itse tartuin siihen vasta saatuani Sukkia. Rakkaudella. -kirjan. Kirjassa ohjeeseen on kirjoitettu useampia kokovaihtoehtoja, vaikka itse teinkin myös alkuperäisessä ilmaisohjeessa olevan S-koon 60 silmukalla.

Punasukka

Lidlin lankatarjoukset koituvat turmiokseni. Reilu viikko sitten sieltä taas sai sukkalankaa. Olin menossa ostamaan yksivärisiä, mutta olivat kelmit laittaneet samaan pakettiin kaksi yksiväristä ja kaksi raidallista kerää. Enkä osannut päättää, mitä väriä ostaisin, niin ostin sitten kaikkia neljää. Ohohups.

Punaisista yksivärisistä syntyi Monat. Ohjeen pienempi koko, puikot 2,25 mm, magic loop. Ensin tuntuivat ihan hyviltä, mutta parin päivän käytön jälkeen lörpsähtivät. Nyt odottavat pesua, katsotaan miten käy. Käyttöön päätyvät kuitenkin.

Kaksi raidallista kerää vein "kukkasina" ystävälle, joka kutsui teelle. Yksiväriset siniset ovat puikoilla.

Täti sukittaa

Käytiin taas katsomassa sitä pientä poikaa. Tällä kertaa vein lämmikettä pikkujaloille.

Ensimmäiset junasukkani. Vaikuttaa maineensa veroiselta mallilta.

Kaikki pitäis itte tehdä, niin.

Viime perjantaina lapsi kävi katsomassa jääkiekkopeliä. Isä heltyi ostamaan fanikaupasta lapaset. Maanantaiaamuna äiti huomasi, että toinen peukalonhanka on purkautunut.

Vasta keskiviikkoaamuna äiti sai aikaiseksi korjata reiän. Ei tullut nätti, koska musta väri ja sisäpuolen fleecevuori vaikeuttivat operointia, mutta ehjä se nyt ainakin toistaiseksi on. Ehkä se kestää seuraavaan päävalmentajanvaihdokseen saakka, hyvällä tuurilla jopa runkosarjan loppuun.

Tarinan opetus: ei kannata ostaa 15 euron akryylilapasia, jotka nyppääntyvät ja reikiintyvät alle viikossa.

Jatko-osassa tullaan näkemään äidin neulomat 100 % villaa olevat fanilapaset. Älkää nyt hengitystänne pidätelkö odotellessanne kuitenkaan.

Raitaa ranteisiin

Alkusyksystä kyselin perheeltä, että onko heillä kutiletarpeita. Toinen lapsi ilmoitti, että tarvitsisi HPK-väriset kämmekkäät. Onnistuin saamaan oranssia jämälankaa kaverilta (mun ekat Wollmeiset ikinä! Tykkään!) ja toteutin tilauksen. Toinen lapsi löysi sopivat värit kämmekkäisiin jämälaatikostani, vaikka vaaleanpunaista ei ollutkaan tarjolla.

Yhtenä aamuna pyysin sitten kouluunlähteviä lapsia esittelemään käsiään. Mitoitukset on tehty sovitusten kautta juuri lasten toiveiden mukaan, toinen halusi lämpöä ja toinen hyvän otteen mailasta katusäbässä. Samoin toinen halusi nirkkoreunan, toinen missään nimessä ei.

Kuten yleensä aina lapsille käsiasioita tehdessäni laitoin näissäkin peukunpaikan suoraan sivulle. Kiireessä ei siis ole väliä kumpaan käteen hanska tulee. Periaatteessa lankoja on vielä sen verran, että voisin tehdä hukkaamisvaraa vielä yhden kämmekkään kummallekin, mutta muut hommat houkuttavat enemmän. Teen sitten, jos tarvetta tulee. Ei näissäkään kauaa mene - paitsi päättelyvaihe saattaa kestää useamman päivän.

Äidin rakkaat valopäät

Lankesin Prismassa pariin palleroon. Täyttä akryylia höystettynä yhdellä säikeellä heijastinlankaa. Kympin puikoilla perusjoustinta, ei siinä kauaa nokka tuhissut. Ärtsypinkkiin pipoon loppukäyttäjä teki itse mahdollisimman ison tupsun, oranssiin sain tehdä vähän pienemmän

On ne. <3

Tädin pienelle rakkaalle

Pieni poika teki minusta tädin. Täti teki pienelle pojalle takin.

Voi rakkaus, miten suloinen voikin olla alle vuorokauden ikäinen pikkuihminen.

Pieni suuri hamsteri Nipa

Muutama vuosi sitten poika alkoi puhua, että hän haluaisi hamsterin. Nimenomaan hamsterin, ei mitään muuta eläintä. Lähes vuoden hamsterista haaveiltuaan poika sairastu Perthesin tautiin ja joutui jättämään rakkaan harrastuksensa, jääkiekon. Tuolloin päätimme, että olisi hyvä aika hankkia hamsteri täyttämään harrastuksen jättämä aukko. Niin meille muutti pieni kääpiöhamsteri, talvikko, jonka poika nimesi Nipaksi.

Nipa kesyyntyi nopeasti, ja siihen saakka kaikkia eläimiä hysteerisesti pelännyt tyttäremmekin uskaltautui sitä silittelemään ja sylittelemään. Nipa oli siis terapiahamsteri molemmille lapsillemme. Suuri tehtävä pienelle eläimelle

 

Nipa kävi lasten mukana yökyläilemässä mummolassakin. Siellä sille rakennettiin duploista leikkipuistoja. Liukumäkeen Nipa kiipesi itse aina uudestaan ja uudestaan. Hassu eläin.

Nipa juoksenteli usein iltaisin pojan sängyssä pojan lukiessa kirjoja. "Äiti, Nipa pissas mun tyynylle!" oli tuttu huuto. Nipa tykkäsi kiipeillä pojan vaatteissa ja hiuksissa. Olkapäältä oli hyvä tarkkailla tapahtumia.

Pääsiäisenä Nipa tuurasi pupuja ja tipuja seikkailemalla pääsiäisohran joukossa.

Pojan sairaus eteni nopeammin ja paremmin kuin kukaan uskalsi aluksi kuvitellakaan, ja varovaisesti hän sai alkaa tehdä paluuta jäille. Ensin sai mennä luistelemaan, sitten joukkueen treeneihin ja tänä syksynä täysillä mukaan peleihinkin. Juoksu ja hypyt ovat vielä kiellettyjä, eikä äiti pysty katsomaan kaikkia pelitilanteita, mutta lonkka on kestänyt tämän urheilun.

Nipa täytti kaksi vuotta, mikä on talvikolle jo pitkä ikä. Syntymäpäivänsä aikaan Nipa tuntui saavan uutta virtaa, sen päiväaktiivisuus lisääntyi ja häkin sisustus meni uusiksi joka yö, kun Nipa kaiveli puruissaan.

Torstaiaamuna minulle kuiskattiin: "äiti, kato kuinka hassusti Nipa nukkuu". Tiesin heti, mistä oli kyse, mutta lähetin lapset kouluun kertomatta totuutta, ettei koko koulupäivä menisi itkuksi. Koulupäivän ja kiekkotreenien jälkeen kerroin, että Nipa on nyt nukkunut ikiuneen. Loppuilta menikin lapsia lohdutellessa.

Lauantaina hautasimme Nipan omaan pihaamme, köynnösruusun juurelle. Haudalle laitoimme kanervaruukun, etteivät alueella liikkuvat metsäneläimet kaivaisi Nipaa ylös. Taco-laatikkoon laitettiin puruja ja pehmustetta sekä muutama herkkupala matkaevääksi. Kuoppaan laitoimme myös pojan valitseman amarylliksen sipulin ja toivomme, että Nipa lähettää sen myötä meille terveisensä vielä ensi keväänä.

Hautajaisten jälkeen vietimme pienen muistotilaisuuden asiaankuuluvine kahvitarjoiluineen. Mielestämme näin tärkeä olento oli sen ansainnut.

Kiitos, Nipa. Lepää rauhassa.

Uusi hame syksyyn

Parhaan kuvaajan etsintä jatkuu. Annoin pojalle ohjeeksi, että tärkeintä olisi nyt saada hame hyvin kuviin.

Hyvin onnistui. Tietenkin juuri sillä kerralla, kun olin panostanut hiusten laittoon ja vähän meikannutkin. No, itsepä ohjeistin.

Minulla oli tämä hame myös taannoisessa oman kylän ompeluseurassa, "Neulepirkoissa". Pirkot kehuivat kovasti.

Valokuvasta huomaa, että alla olevan valkoisen topin helma kuultaa läpi hameen yläreunassa. Livenä ilmiö ei ole yhtä selkeä. Terassillamme valitettavasti on syyshommat juuri niin vaiheessa kuin kuvasta näkyy.

Olin kyllästyä nyppyjen neulomiseen noin tuhatmiljoonaa kertaa. Ne kuitenkin ovat hameen "se jokin", eli ähertäminen kannatti.

Se vähän jännittää, että milloin jään ensimmäisen kerran johonkin kiinni pudotettujen silmukoiden lankajuoksuista. Sekin jännittää, että kuinka pian Vilma-lanka nyppyyntyy hamekäytössä.

Tytär tahtoi tehdä tavallisesta aamupalasta vähän juhlavamman.

Rouva Hulda Huoliryppy

Tällä kertaa sain kuvaajaksi äitini. Nyt valinnanvaraa oli kuvissa enemmän kuin miehen tai jälkikasvun ollessa kameran takana, kun kuvaaja jaksoi räpsiä useita otoksia. Silti en ole ihan tyytyväinen. Ilmeisesti minun täytyisi keskittyä enemmän mallin kouluttamiseen kuin kuvaajien - ainakin voisi hymyillä... No, onneksi muutama ihan kelvollinen kuva sentään löytyi muistikortilta. Kovin on vaan vakavia ilmeitä ja otsa huolikurtuilla.

Neuloin Huldan käyttöneuleeksi Menitan alekorista pari kesää sitten nappaamistani sukkalangoista. Väri on ihana ja pitkähihaisen paidan kanssa ei ainakaan minua pistele.

Hartioista ja niskasta istuvuus ei ehkä ole ihan täydellinen, koska aloitin kavennukset ehkä hieman liian myöhään. Riittävän hyvä kuitenkin arkikäyttöön eli en jaksa purkaa ja tehdä uusiksi.

Tykkään periaatteessa Huldan liehuvista etureunoista, mutta joskus ne tuntuvat epäkäytännöllisiltä. Silloin voin sulkea takin vaikkapa huivineulalla, tai esimerkiksi tällä takorautaisella huivisoljella, jonka ostin viime vuonna Syysmatin markkinoilta Vuorenpeikon pajan kojusta.

Nämä värit ovat minulle hyvin tyypillisiä, ruskean eri sävyt ja metsän- tai sammalenvihreä. Turvavärejä.