perjantai 10. syyskuuta 2010

Kaikenlaista kuumeilua

Kun poikasen saa tervehtymään, on äidin vuoro tuntea kurkkua karheaksi ja olo muutenkin huteraksi. Aamuhämärässä otin kuvan tämän päivän lämmikkeestä.
Febryary Lady Sweater
Alkuperäisesä ohjeessa on vain kolme nappia yläosan ainaoikein-osuuden kohdalla. Minä halusin napit alas saakka. Hihojen pituus määräytyi langan riittävyyden perusteella. Tykkään kovasti kevyesti kellottuvista hihoista - muoto syntyi itsestaään helpon pitsineuleen avulla.

Muutenkin koko neule laskeutuu kauniisti ja käytin tätä ahkerasti viime kevättalven. Se valitettavasti jo vähän näkyy pehmoisessa neulepinnassa pienenä nyppyyntymisenä, mutta ei vielä häiritsevästi. Tosi kiva malli, sopii niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa, töihin ja sohvannurkkaan. Ja valmistuikin helposti ja nopeasti, kun ei tarvinnut ommella yhtään saumaa ja pitsineuleenkin oppi helposti ulkoa. Eli voin suositella tätä, jos joku on kivaa neuletakkimallia vailla! Sen verran voin vielä vinkata, että jos arpoo kahden koon välillä, kannattaa tehdä se pienempi, sekä ainaoikea että pitsineule ovat joustavia ja antavat käytössä hieman periksi.
***
Tyypillisesti kuume ja flunssaoireet iskivät työviikon lähestyessä loppuaan. Oikean kuumeen lisäksi minua vaivaavat ainakin helmikuume, lankakuume, massakuume ja kamerakuume. Yritän ajatella positiivisesti, että vähän kipeänä saa hyvällä omatunnolla käyttää sateisen viikonlopun askareteluun, joten jotain lievitystä joihinkin kuumeisiin sentään on luvassa. Pihan ja terassi syys/talvikuntoon laittaminen ei nyt oikein nappaa, mutta pakko sekin on lähiaikoina tehdä.

Ei kommentteja: