sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Helmien viemää

Helmihommat vievät mennessään. Tänään sain seuraa tyttärestä, joka pujotteli itselleen rannekorun muovihelmistään ja kaulakorun puuhelmistään. Minä sain aikaiseksi pari silmukkamerkkiä ja pari rannekorua.
Eiliset vasemmalla, uudet oikealla.
Rannekoru syntyi tänään täydentämään pari vuotta sitten tehtyä settiä.
Kivikoruunkin löytyi materiaalia.
Kuvien laatu on luokaton. Jatkossa täytyy jaksaa käyttää jalustaa ja yrittää etsiä enemmän valoa.

Viimeistelin myös yhden kesällä aloittamani projektin. Tylsä pihaharja sai jo kesällä valkoista maalia pintaansa, nyt koristelin sen perhosilla. Yksi servetti riitti juuri sopivasti. Ensi kesää odotellessa...
Päätin liittyä syksyn hauskimpaan neulehaasteeseen:
Karsintakierroksella lajini on hiphop ja esittelin taitojani seuraavasti:
Tanssin ja neulon pitkälle samalla tavalla: lähes joka lajia olen kokeillut ainakin alkeiskurssin verran, mutta mitään en ole ottanut ainoaksi oikeaksi lajiksi. Nautin tanssimisesta ja neulomisesta, teen niitä ensisijaisesti omaksi ilokseni. Teoriassa tiedän, miten monimutkaisetkin kuviot onnistuvat, käytännössä en aina niihin kuitenkaan taivu. Ja täytynee myöntää, että tuntuu kivalta, jos joku sattuu kehaisemaan jotain muuvia tai neulomusta, vaikka ensisijaisesti tanssin/neulon ihan itselleni...

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Onko sulla millainen kamera käytössä? Löytyykö siitä valkotasapainon säätö? Ainakin Canonin kameroissa se on WB-niminen nappula. Sitä ei kannata IKINÄ käyttää automaatilla, vaan säätää esim. keinovalo, pilvinen, aurinkoinen jne. Kuvien laatu paranee kummasti!

Mari kirjoitti...

Tuo harjahan on aivan hurmaava! Mun on kans pakko saada ensi kesäksi tuollainen. Johan sillä lakaisee ihan ilokseen :)