tiistai 5. lokakuuta 2010

Raitalapaset

Eilinen kiukku suli juuri niillä lääkkeillä, joiden uskoinkin siihen tepsivän. Tein jo mallitilkkuakin Kalevalaneuleet-kirjan Elämänpuu-takkiin, mutta purin sen pois, koska tiheys oli ihan poskellaan. Tänään testaan pienempiä puikkoja.

Tosin löysin ohjeen myös pitsihuiviin, johon minulla olisi sopivaa lankaa. Ja ihan ehdottomasti tarvitsisin fair isle -myssyn ja -lapaset. Että ei tämä nyt kuitenkaan ole vielä ihan loppuun saakka päätetty...
Näistä piti tulla kaverille kämmekkäät, mutta tulikin siskolle lapaset, oikeastaan vastauksena Ellin taannoin jättämään kommenttiin. Olen tehnyt lapsille lapasia tekemällä peukalokiilan suoraan sivulle, kakkospuikon loppuun ja kolmospuikon alkuun. Näin niissä ei ole väliä sillä, kumpaan käteen ne laittaa. Lapsille kannattaa tehdä kolme tai neljä samanlaista lapasta, koska niitä hukkuu kuitenkin pihalle/bussiin/eteiseen/toiseen ulottuvuuteen. Siskolle en tee hukkausvaraa, mutta kumpaan käteen tahansa laitettavat lapaset sopivat hänen luonteelleen paremmin kuin hyvin.

3 kommenttia:

Pysseliini kirjoitti...

Sinäpä oletkin sitten keksinyt mahtavan idean. Pitää ehdottomasti kokeilla tuota peukku-ideaa. Itsellä ei moinen ole edes käväissyt mielessä.. :D

Anu kirjoitti...

Voi kun aikuisillekin myytäisiin haskat tuollaisina ja vähintään kolem kappaleen nipuissa... :D

Heli kirjoitti...

Anu, eiköhän se ole järjestelykysymys: oravannahoilla saa jopa toivoa väriä ja vahvuutta... ;-)