perjantai 28. tammikuuta 2011

Lintuja ja siemeniä

Pitkittynyt ja viime yönä korvatulehdukseksi äitynyt flunssa on pitänyt tehot matalalla. Työt ja muut pakolliset kuviot saan hoidettua, mutta käsityöt ja blogaaminen ovat jääneet taas vähemmälle huomiolle.
Viime viikonlopun vieraille tarjottiin kinkku-purjo-mustapekkapiirakkaa. Tytär pilkkoi kinkun ja purjon, minä tein taikinan ja hoidin uunin.
Minun puolestani kevät saa jo tulla: ostin siemeniä kylvöä odottamaan. Viime vuodelta meille ei jäänyt juurikaan varastoa. Yrttimme olivat pienoiskasvihuonepaketista, ja ne pienet pussit kuluivat kertakylvöllä loppuun. Tänä vuonna tuskin kaikki pussit tyhjenevät kokonaan, kun ei tuo plantaasimme kuitenkaan suuren suuri ole.
Mieskin täytti taas vuosia. Ikuiselle pikkupojalle tein lahjaksi kuivilla herneillä täytetyn kiukkuisen tipun.

1 kommentti:

Pysseliini kirjoitti...

Täällä ei ole vielä pihasuunnitelmia tehty, mutta sekin aika vielä koittaa. Ehkä tänä vuonna saan itseäni hallittua etten laita niin montaa sorttia kaikkea, viime kesänä vähän liikaa villiinnyin.. ;)