tiistai 5. helmikuuta 2013

Mur-mur

Olimme tyttären kanssa työväenopiston kurssilla myös joulun alla. Silloin vuorossa oli koko viikonlopun huovutuskurssi. Olimme samanlaisella kurssilla myös edellisenä vuonna, ja sunnuntaina kotiin lähtiessä tyttö ilmoitti, että haluaa kurssille uudestaan. Syksyllä minun piti sitten olla skarppina, kun ilmoittautuminen alkoi. Kurssi täyttyikin alle vartissa!

Ehdimme tehdä ja kokeilla monenlaista, mutta tästä päätyöstämme olemme molemmat äärettömän ylpeitä. Tyttö päätti, että haluaa tehdä nallekäsinuken. Vartaloon käytimme punertavan ruskeaksi värjättyä sekä luonnonharmaata villaa. Siitä tuli kiva, meleeratun oloinen väri. Korvien ja kuonon kanssa tuli opittua uusia ratkaisuja. Silmät käytiin ostamassa kurssin jälkeen Sinellistä. Niitä oli paketissa useampi pari, joten ehkä meidän pitää yrittää päästä ensi vuonnakin kurssille tekemään lisää otuksia.
  
Joskus pienenä kyselin äidiltäni, että milloin sitä "Ruusperin päivää" taas vietetään. No, tänään meillä syödään jälkiruuaksi ja iltapalaksi "Ruusperin kakkua". Ohje Kinuskikissalta, tosin mantelit vaihdoin kookoshiutaleisiin, että sopii koko perheelle. Pitänee vielä sovittaa nämä synnit kuntopyörän päällä illalla telkkaria katsellessa...

2 kommenttia:

Pysseliini kirjoitti...

Ompa kyllä tosi hieno huovutustyö tullut tehtyä! Täällä ei ole mitään tuommoisia kivoja kursseja tarjolla, joten me vaan kässäillään kotosalla :)

Mari kirjoitti...

Wau. Tosi hieno käsinukke!!!