perjantai 8. helmikuuta 2013

Joskus ja jouluna

Joulun aikaan meillä oli herkkuja tarjolla Mariskooleissa. Tyttö kysyi, että miksi me ei koskaan syödä jälkkäriä näistä kipoista. Niin, tiedättehän nämä esiteini-ikäisten "ei koskaan" ja "kaikki muutkin"... Mutta aika oikeassa tyttö kyllä olikin, Mariskoolit ovat harvoin käytössä. Lähinnä siksi, että en uskalla pestä niitä tiskikoneessa, ja käsitiski ei ole meidän perheessä kenenkään lempilaji. Yhtenä iltapäivänä kuitenkin päätin kuitenkin tarjoilla välipalaksi ruusunmarja-mansikkakiisseliä nimenomaan näistä pienistä skooleista. Ja maistuihan se ehkä vielä astetta paremmalle.
Pari päivää myöhemmin jälkkäri-iltapalaksi tarjoiltiin miniskooleista punaherukka-banaanirahkaa. Herukat olivat omien pensaiden viimekesäistä satoa. Täytyisi muistaa lisätä pientä ylellisyyttä ihan arkisiinkin juttuihin, vaikka sitten vain jalallisten jälkiruokamaljojen muodossa.

Ostin jo viime viikonloppuna ensimmäiset siemenet kevään kylvöjä varten. Oikeastaan minun ei vielä pitänyt, koska en ole ehtinyt tarkistaa, mitä viime vuodelta jäi varastoon, mutta kun marketissa huomasin ison valikoiman luomulaatuisia siemeniä, niin naps vaan niitä hyppäsi kärryihin (ja pari ei-luomua niiden vanavedessä). Kylvöpuuhiin en ole vielä päässyt, koska en ole saanut hankittua multaa. Mutta jospa vaikka viikonloppuna, chili ja paprika ainakin pitäisi jo laittaa alulle.

1 kommentti:

Pysseliini kirjoitti...

Meillä luksusta on ollut viime aikoina kynttilän sytyttäminen aamiaispöydässä :D

Ja jeps, kylvöhommat on täälläkin mielessä. Tosin siemeniä olen selannut vasta kuvastosta..