Reenikello

Olen etsinyt jo jonkin aikaa pojan huoneeseen sopivaa seinäkelloa. Kaikki löytämäni kellot ovat olleet jotenkin vääränlaisia: liian lapsekkaita, liian tylsiä, liian kalliita tai liian epäselviä ajanseuraamiseen.

Lopulta totesin, että kun ei kerran valmiina löydy, niin tehdään itse. Pohjana on Ikean Rusch-seinäkello. Avasin kellon, liimasin keskelle tulostamani kuvan ja pistin kellon takaisin kasaan. Parin euron kustannuksilla sain ison halauksen, kun annoin kellon tänään synttärilahjaksi.

Pukin pajalta

Tänä jouluna annoin itse tehtyjä joululahjoja vain äidilleni ja täditettävälleni.

Äiti sai Kupla-lapaset. Langat hän valitsi itse Syys-Matin markkinoilta, ne olivat jonkun itsevärjäämää 100 % villaa. Vyötteet hukkuivat neulomisprosessin aikana, joten tarkempia tietoja ei nyt ole. Jompikumpi väri oli melko varmasti aroniaa.

Kissaperheen pikkuihmiselle tein kissantassutossut. Koko oli suuri sopiva. Langat on hankittu Viron ja Latvian reissuilla ja huopuivat vähän eri tahtiin, mutta ihan hyvät näistä tuli.

Pakko vielä vilauttaa yhtä joululahjaa: tytär huovutti pienelle serkulleen pehmoauton. Minä autoin sen verran, että leikkasin rungon vaahtomuovipatjasta ja yhden illan leffankatseluajan tikutin villoja vähän tiiviimmäksi. Muuten suunnittelu ja toteutus on täysin neljäsluokkalaisen käsialaa. Takana on punaiset valot ja rekisterikilpi, johon tytön pyynnöstä neulasin serkun nimikirjaimet ja syntymävuoden. On mulla taitava tytär! Hän antoi lahjoiksi myös kuvataidekoulussa tekemiään savitöitä sekä taannoisella kurssilla valamiaan kynttilöitä.

Piparitornin prinsessa

Minä ja piparitalon rakentaminen emme sovi yhteen. Niinpä olin enemmän kuin iloinen, kun äitini antoi tyttärelle synttärilahjaksi piparitalokurssin.

Jo ennen kurssia tyttö ja mummo pohdiskelevat mahdollisuuksia piparitalon toteuttamiseen. Malliksi valikoitui Tähkäpää-sadun torni, joka syntyi helposti muumitalon muoteilla.

Yhden illan kurssilla ei ihan koko tornin koristelu tullut valmiiksi, joten viimeiset silaukset syntyivät tänään kotona.

Sukaasilmäinen prinssi on jo saanut vapautettua prinsessan tornin vankeudesta.

Koska tuon saa syödä?

Käytiin Elma-messuilla

En ole aikoihin käynyt käsityömessuilla. En oikeastaan akuutisti tarvitse sen paremmin uusia ideoita kuin välineitä tai tarvikkeitakaan, joten epävakaan taloustilanteen vallitessa olen pitänyt parempana jäädä kotiin. Nyt kuitenkin voitin Sinellin facebook-arvonnasta liput Elma-messuille. Poika oli menossa messuille koulun kanssa, joten lupasin sitten tytölle messuretken viikonlopuksi. No, pojalta jäi messut väliin sairastumisen takia, mutta me kävimme kuitenkin ihmettelemässä messutarjontaa lauantaina.

Ensin tsekkasimme kädentaitopuolen. Ostimme vähän joulukorttitarpeita. Tyttö innostui DIY Showroomin osastolla tekemään itselleen pienen pussukan.

Äiti ihasteli sillä välin samalla osastolla olleita lamppuja. Suunnittelija kertoi ajatuksena olleen usein vain pakkaukseen käytetyn "epämateriaali" aaltopahvin käyttäminen jollain uudella, kestävällä tavalla. Minusta tässä on onnistuttu kerrassaan mainiosti, ja yritänkin keksiä, mihin kotonamme tällainen lamppu sopisi.

Sitten olikin aika siirtyä elukkamaailmaan. Erityisesti olimme menossa katsomaan kaneja, koska pupukuume vaivaa meitä molempia, mutta näköjään en sitten ottanut yhtään kuvaa pitkäkorvista. Joten loppuun vielä muutama kuva käsityöeläimistä eli alpakoista, laamoista ja lampaista.

 

 

Mitä opin itsestäni perhekursseilla

Vietin viime viikonloppuna yhden päivän tyttären kanssa työväenopiston kynttiläpajassa.

Ensin teimme kastettuja kynttilöitä. Käytössä oli neljä isoa kurkkupurkkia, joissa oli valkoista, keltaista, punaista ja sinistä kynttilämassaa. Huomasin, että tällaiset "askarrellaan-paskarrellaan omien ja vieraiden lasten kanssa" -sessiot ovat jossain määrin anaalille luonteelleni hankalia. En ihan pystynyt hillitsemään itseäni, vaan jouduin pyytämään ääneen, että josko siihen valkoiseen ei dippailtaisi niitä kynttilöitä samalla kertaa kuin värilliseen, vaan annettaisiin värillisten kerrosten kovettua ensin. Toki tämä vaikutti syntyviin värisekoituksiin ja efekteihin, mutta kun useampikin oli tekemässä esim. itsenäisyyspäivän kynttilöitä, niin ne keltaiset ja punaiset ylläriraidat eivät ilahduttaneet.

Kun tynnyreistä alkoi massat hiipua, vaihdettiin tekniikkaa ja alettiin valaa kynttilöitä erilaisiin muotteihin. Minulla oli mukana kaapin perukoille unohtuineita kertakäyttöisiä viinilaseja, silikonisia muffinivuokia, vanukaspurkkeja ja parittomia juomalaseja.

Olisimme ehkä saaneet määrällisesti enemmän aikaan erilaisella työnjaolla, mutta tahdoin antaa tyttärelleni vastuuta niin suunnittelusta kuin toteutuksestakin. Ja tälläkin menolla saimme ihan kivan määrän kynttilöitä valmiiksi. Osan polttelemme itse, mutta osan tyttö ilmoitti antavansa joululahjoiksi kavereilleen ja perheenjäsenille. Siltä varalta jätänkin osan kynttilöistä nyt kuvaamatta, jääpähän iskälle edes joku yllätysmomentti. ;-)

Kynttilöiden tekeminen oli meistä molemmista kivaa, mutta aika sottaista touhua. Kastamiseen meillä ei ole kotona sopivia tiloja ja välineitä, mutta valamista saatamme vielä joskus kokeilla kotonakin. Tai sitten olemme vain kärppänä ilmoittautumassa ensi vuoden pajoihin syksyn tullen!

Nämä perhekurssit ovat kyllä olleet kautta linjan tosi hauskoja kokemuksia. Tytär sai syntymäpäivälahjaksi mummoltaankin pari kurssia - helmikorukurssilla he olivat jo syksyllä ja ensi viikolla edessä on piparitalokurssi. Minun hermorakenteeni ei ole yhteensopiva piparitalojen kanssa, joten on kivaa, että tämä touhu voi näin hypätä yhden sukupolven yli.

Olen itsekin käynyt kädentaitokurssien lisäksi lasten kanssa ruoanlaittokursseilla. Oli hauskaa huomata, miten lapset pääsevät yli ennakkoluuloistaan, kun ovat itse kokkaamassa vaikka etukäteen epäilyttäviä juustotäytteisiä riisipalleroita. Toisaalta myös aikuiselle avautuu uusia ovia perhekurssien kautta: viime keväänä molemmat lapset halusivat piirustuskurssille. Piirtäminen on aina ollut minulle kauhistus - en saa tikku-ukoistakaan näköisiä. Perhekurssilla pystyin kuitenkin karistamaan vanhat asenteeni ja uskomukseni osaamattomuudestani ja piirsin parhaani mukaan. Uskon, että lapsillekin teki hyvää nähdä, kun äiti painiskelee osaamattomuutensa kanssa.

Hyvää marraskuuta!

Iloa ja valoa pimeyteen!

Ekaa kertaa ikinä kaiversin.

Kokousneule valitaan järjestävän tahon graafisen linjan mukaan

Kävin viikonloppuna reissussa. Menomatkalla junassa karkotin arkiset ajatukset keskittymällä äänikirjan kuunteluun ja kirjoneuleeseen. Tällä yhdistelmällä ei tilaa omille ajatuksille enää ole, mikä on välillä hyvin terveellistä.

Jatkoin neuletta seuraavana päivänä Crohn ja Colitis ry:n syyspäivillä lääkäriluennon ajan. Neulomukseni noudatti ihan sattumalta (tai sitten ei...) täydellisesti yhdistyksen graafista linjaa, jossa vihreä on pääväri ja keltaista käytetään huomiovärinä tehostusta vaativissa tilanteissa, kuten messuilla ja julisteissa.

Valkoista pitsiä

Kuten kuvista näkyy, nyt esittelen vähän varhaisempaa tuotantoa.

Äitienpäivänä aloitin lahjakirjasta sukat, joiden kärjet sain silmukoitua kiinni vasta syksyllä. Pitäisi opetella joku luovempikin tapa poseerata sukkakuvissa, mutta tässä asennossa näkyy kaikki oleellinen.

Hedera-ohjehan on saatavana myös ilmaiseksi Knittystä, mutta jostain syystä itse tartuin siihen vasta saatuani Sukkia. Rakkaudella. -kirjan. Kirjassa ohjeeseen on kirjoitettu useampia kokovaihtoehtoja, vaikka itse teinkin myös alkuperäisessä ilmaisohjeessa olevan S-koon 60 silmukalla.

Punasukka

Lidlin lankatarjoukset koituvat turmiokseni. Reilu viikko sitten sieltä taas sai sukkalankaa. Olin menossa ostamaan yksivärisiä, mutta olivat kelmit laittaneet samaan pakettiin kaksi yksiväristä ja kaksi raidallista kerää. Enkä osannut päättää, mitä väriä ostaisin, niin ostin sitten kaikkia neljää. Ohohups.

Punaisista yksivärisistä syntyi Monat. Ohjeen pienempi koko, puikot 2,25 mm, magic loop. Ensin tuntuivat ihan hyviltä, mutta parin päivän käytön jälkeen lörpsähtivät. Nyt odottavat pesua, katsotaan miten käy. Käyttöön päätyvät kuitenkin.

Kaksi raidallista kerää vein "kukkasina" ystävälle, joka kutsui teelle. Yksiväriset siniset ovat puikoilla.

Täti sukittaa

Käytiin taas katsomassa sitä pientä poikaa. Tällä kertaa vein lämmikettä pikkujaloille.

Ensimmäiset junasukkani. Vaikuttaa maineensa veroiselta mallilta.

Kaikki pitäis itte tehdä, niin.

Viime perjantaina lapsi kävi katsomassa jääkiekkopeliä. Isä heltyi ostamaan fanikaupasta lapaset. Maanantaiaamuna äiti huomasi, että toinen peukalonhanka on purkautunut.

Vasta keskiviikkoaamuna äiti sai aikaiseksi korjata reiän. Ei tullut nätti, koska musta väri ja sisäpuolen fleecevuori vaikeuttivat operointia, mutta ehjä se nyt ainakin toistaiseksi on. Ehkä se kestää seuraavaan päävalmentajanvaihdokseen saakka, hyvällä tuurilla jopa runkosarjan loppuun.

Tarinan opetus: ei kannata ostaa 15 euron akryylilapasia, jotka nyppääntyvät ja reikiintyvät alle viikossa.

Jatko-osassa tullaan näkemään äidin neulomat 100 % villaa olevat fanilapaset. Älkää nyt hengitystänne pidätelkö odotellessanne kuitenkaan.

Raitaa ranteisiin

Alkusyksystä kyselin perheeltä, että onko heillä kutiletarpeita. Toinen lapsi ilmoitti, että tarvitsisi HPK-väriset kämmekkäät. Onnistuin saamaan oranssia jämälankaa kaverilta (mun ekat Wollmeiset ikinä! Tykkään!) ja toteutin tilauksen. Toinen lapsi löysi sopivat värit kämmekkäisiin jämälaatikostani, vaikka vaaleanpunaista ei ollutkaan tarjolla.

Yhtenä aamuna pyysin sitten kouluunlähteviä lapsia esittelemään käsiään. Mitoitukset on tehty sovitusten kautta juuri lasten toiveiden mukaan, toinen halusi lämpöä ja toinen hyvän otteen mailasta katusäbässä. Samoin toinen halusi nirkkoreunan, toinen missään nimessä ei.

Kuten yleensä aina lapsille käsiasioita tehdessäni laitoin näissäkin peukunpaikan suoraan sivulle. Kiireessä ei siis ole väliä kumpaan käteen hanska tulee. Periaatteessa lankoja on vielä sen verran, että voisin tehdä hukkaamisvaraa vielä yhden kämmekkään kummallekin, mutta muut hommat houkuttavat enemmän. Teen sitten, jos tarvetta tulee. Ei näissäkään kauaa mene - paitsi päättelyvaihe saattaa kestää useamman päivän.

Äidin rakkaat valopäät

Lankesin Prismassa pariin palleroon. Täyttä akryylia höystettynä yhdellä säikeellä heijastinlankaa. Kympin puikoilla perusjoustinta, ei siinä kauaa nokka tuhissut. Ärtsypinkkiin pipoon loppukäyttäjä teki itse mahdollisimman ison tupsun, oranssiin sain tehdä vähän pienemmän

On ne. <3

Tädin pienelle rakkaalle

Pieni poika teki minusta tädin. Täti teki pienelle pojalle takin.

Voi rakkaus, miten suloinen voikin olla alle vuorokauden ikäinen pikkuihminen.

Pieni suuri hamsteri Nipa

Muutama vuosi sitten poika alkoi puhua, että hän haluaisi hamsterin. Nimenomaan hamsterin, ei mitään muuta eläintä. Lähes vuoden hamsterista haaveiltuaan poika sairastu Perthesin tautiin ja joutui jättämään rakkaan harrastuksensa, jääkiekon. Tuolloin päätimme, että olisi hyvä aika hankkia hamsteri täyttämään harrastuksen jättämä aukko. Niin meille muutti pieni kääpiöhamsteri, talvikko, jonka poika nimesi Nipaksi.

Nipa kesyyntyi nopeasti, ja siihen saakka kaikkia eläimiä hysteerisesti pelännyt tyttäremmekin uskaltautui sitä silittelemään ja sylittelemään. Nipa oli siis terapiahamsteri molemmille lapsillemme. Suuri tehtävä pienelle eläimelle

 

Nipa kävi lasten mukana yökyläilemässä mummolassakin. Siellä sille rakennettiin duploista leikkipuistoja. Liukumäkeen Nipa kiipesi itse aina uudestaan ja uudestaan. Hassu eläin.

Nipa juoksenteli usein iltaisin pojan sängyssä pojan lukiessa kirjoja. "Äiti, Nipa pissas mun tyynylle!" oli tuttu huuto. Nipa tykkäsi kiipeillä pojan vaatteissa ja hiuksissa. Olkapäältä oli hyvä tarkkailla tapahtumia.

Pääsiäisenä Nipa tuurasi pupuja ja tipuja seikkailemalla pääsiäisohran joukossa.

Pojan sairaus eteni nopeammin ja paremmin kuin kukaan uskalsi aluksi kuvitellakaan, ja varovaisesti hän sai alkaa tehdä paluuta jäille. Ensin sai mennä luistelemaan, sitten joukkueen treeneihin ja tänä syksynä täysillä mukaan peleihinkin. Juoksu ja hypyt ovat vielä kiellettyjä, eikä äiti pysty katsomaan kaikkia pelitilanteita, mutta lonkka on kestänyt tämän urheilun.

Nipa täytti kaksi vuotta, mikä on talvikolle jo pitkä ikä. Syntymäpäivänsä aikaan Nipa tuntui saavan uutta virtaa, sen päiväaktiivisuus lisääntyi ja häkin sisustus meni uusiksi joka yö, kun Nipa kaiveli puruissaan.

Torstaiaamuna minulle kuiskattiin: "äiti, kato kuinka hassusti Nipa nukkuu". Tiesin heti, mistä oli kyse, mutta lähetin lapset kouluun kertomatta totuutta, ettei koko koulupäivä menisi itkuksi. Koulupäivän ja kiekkotreenien jälkeen kerroin, että Nipa on nyt nukkunut ikiuneen. Loppuilta menikin lapsia lohdutellessa.

Lauantaina hautasimme Nipan omaan pihaamme, köynnösruusun juurelle. Haudalle laitoimme kanervaruukun, etteivät alueella liikkuvat metsäneläimet kaivaisi Nipaa ylös. Taco-laatikkoon laitettiin puruja ja pehmustetta sekä muutama herkkupala matkaevääksi. Kuoppaan laitoimme myös pojan valitseman amarylliksen sipulin ja toivomme, että Nipa lähettää sen myötä meille terveisensä vielä ensi keväänä.

Hautajaisten jälkeen vietimme pienen muistotilaisuuden asiaankuuluvine kahvitarjoiluineen. Mielestämme näin tärkeä olento oli sen ansainnut.

Kiitos, Nipa. Lepää rauhassa.

Uusi hame syksyyn

Parhaan kuvaajan etsintä jatkuu. Annoin pojalle ohjeeksi, että tärkeintä olisi nyt saada hame hyvin kuviin.

Hyvin onnistui. Tietenkin juuri sillä kerralla, kun olin panostanut hiusten laittoon ja vähän meikannutkin. No, itsepä ohjeistin.

Minulla oli tämä hame myös taannoisessa oman kylän ompeluseurassa, "Neulepirkoissa". Pirkot kehuivat kovasti.

Valokuvasta huomaa, että alla olevan valkoisen topin helma kuultaa läpi hameen yläreunassa. Livenä ilmiö ei ole yhtä selkeä. Terassillamme valitettavasti on syyshommat juuri niin vaiheessa kuin kuvasta näkyy.

Olin kyllästyä nyppyjen neulomiseen noin tuhatmiljoonaa kertaa. Ne kuitenkin ovat hameen "se jokin", eli ähertäminen kannatti.

Se vähän jännittää, että milloin jään ensimmäisen kerran johonkin kiinni pudotettujen silmukoiden lankajuoksuista. Sekin jännittää, että kuinka pian Vilma-lanka nyppyyntyy hamekäytössä.

Tytär tahtoi tehdä tavallisesta aamupalasta vähän juhlavamman.